Nyt onkin jo maaliskuu... aika lentää apuva. Pahoittelut helmikuun kuulumispäivtyksen puuttumisesta, olin kipeänä kokouksen aikaan :( Mutta nyt ollaan taas ainakin hetken aikaa voimissa niin nuvailu onnistuu taas tehokkaasti 😎
Tänään tuossa päiväsaikaan me kokeneemmat nuvalaiset pidimme koulutuksen uusille sekä kouluttamattomille jäsenillemme. Kävimme läpi kuntavaikuttamisen eri muotoja ja sitä miten nuva voi vaikuttaa kunnassa tehtäviin päätöksiin tehokkaasti. Aapeli ja Joonas kertoivat yhdessä (ja myös Joonas yksinään, kun Aapelin piti mennä) nuvatoiminnan perusteista, liittotoiminnasta sun muusta mukavasta. Itsekin olin kouluttamassa, aiheena tietty asiakirjaosaaminen. Koulutettavat saivat nauttia esityslistan, pöytäkirjan, aloitteiden ja melkein kaikkien muidenkin virallisten asiakirjojen läpikäynnistä ja toivottavasti he oppivat paljon uutta. Eivät ainakaan valittaneet tiedon puuttumisesta :D
Ensi viikolla onkin jo luvassa nuvan tämän kuun kokous, jossa jatkamme vielä tämän vuoden suunnittelua ja äänestämme uuden logon käyttöönotosta. Keskustelemme myös hygieniapassikoulutuksesta, jota olemme suunnitelleet järjestettäväksi ennen kesälomien alkua, vink vink pysykää kuulolla, jos on kiinnostusta osallistua!
Siilinjärven Nuorisovaltuusto