keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Viimeisiä viedään

Vuosi alkaa olla lopuillaan ja Siilinjärven Nuorisovaltuuston siili tuhisee joulukuun lopun ja tammikuun alun talviunilla. Muistellaan vähän kulunutta vuotta tässä mukavasti lämpimän huovan alla, kun ulkona pakastaa niin, että nenä ihan jäätyy.

SiNuVa:n vuosi 2015

Saavutukset:

Pienillä askelilla päästään usein lähemmäs suurempaa tavoitetta. Monen vuoden työn tulos alkaa näkyä, ja tänä vuonna saavutimme yhdessä paljon. Olemme siitä iloisia. Totta kai on vielä paljon saavutettavaa.

Valtakunnallisella tasolla uusi kuntalaki oli kevättalvella suurimpia tapahtumia. Nuorisovaltuustot saatiin lakiin, ja näin ollen nuorten vaikuttamismahdollisuudet paranivat ja nuorisovaltuustojen olemassaolo helpottui.

Viime kuussa Siilinjärven Nuorisovaltuusto sai liittotason tunnustusta, kun Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton liittokokous valitsi meidän nuvan vuoden 2015 nuorisovaltuustoksi. SiNuVa:n puheenjohtaja Aapeli Rytkönen oli hyvin mielissään tästä. Vaikeat aikamme ovat takana, ja toivottavasti emme päädy samaan tilanteeseen enää. Kasvu- ja kehittymistavoitteet ovat meillä yhä korkealla.

Uusin edistysaskeleemme tapahtui aivan äskettäin, kun meidän nuvan ja Siilinjärven lukion yhteistyö lisääntyi. Vuoden vaihteesta lähtien nuorisovaltuuston jäsenillä on mahdollisuus saada kurssimerkintä nuorisovaltuustotoiminnasta, kun on ollut siinä mukana kaksi vuotta. Samantyyppinen käytäntö on myös Kuopion lukioilla.

Tapahtumat:

Huhtikuussa osa meidän nuvalaisista oli mukana Rec & Rew -musiikkitapahtumassa, jossa esiintyivät mm. Teflon Brothers ja Duudsoneiden HP ja Jarppi. Nuvalaiset pitivät huolen backstagesta ja narikasta. 

Kesällä 2015 järjestimme jo perinteisen Helsingin-matkan Helsinki-päivänä. Matka oli unohtumaton muutamista pienistä kämmeistä huolimatta. Katsotaan, josko keksittäisiin jotain ensi kesällekin ;)

SiNuVa on lisäksi alkanut hyppiä aktiivisesti Instagramissa ja Twitterissä. Viimeisimpänä kokeiluna teimme Siilinjärven nuvalaisten joulutouhuista joulukalenterin tunnisteella #sinuvajoulu2015 .



Kulunut vuotemme on ollut hyvin onnistunut ja kiitämme siitä kaikkia mukana olleita. Nyt suunnataan uusia koitoksia kohti. Kunhan talviunet tammikuussa päättyvät on järjestäytymiskokouksemme aika. Hallituksemme uudistuu ja esimerkiksi puheenjohtajamme vaihtuu. Mitähän kaikkea sitä tapahtuukaan ensi vuonna?

Hyvää Uutta Vuotta teille kaikille!






Pssst! Vuoden 2016 tammikuussa järjestämme hygieniapassikoulutuksen nuorisotalo Semppiksellä. Ilmouttaudu mukaan!!



Siilinjärven nuorisovaltuutettu Eeva Tiihonen

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

It's party time!!!!!!!!

Hejsan taas, ihanat ihmiset!!

SiNuVa:ssa ollaan nyt ihan fiiliksissä! Nuva ry:n liittokokous Tampereella on nyt takanapäin, ja suureksi iloksi siililäisille meidän nuorisovaltuustomme valittiin liittokokouksessa vuoden nuorisovaltuustoksi! Valintaperusteiksi liittohallitus kertoi SiNuVa:n nousemisen menestykseen kuopan kautta. Meistä on kuulunut hyvää kuulemma heille asti.

Siilinjärven Nuorisovaltuusto kiittää edustajineen kaikkia tukijoitaan ja Nuva ry:tä tästä suuresta tunnustuksesta! Toimintamme jatkuu tästä samaan malliin ja ehkä jopa paranee ;) Onnittelut myös Nuva ry:n uudelle hallitukselle!



PS. Lähettäkäähän parannusehdotuksia tai ihan mitä vain terveisiä, jos teillä niitä on ja seuratkaa Instagramissa ja Twitterissä! Löydytään nimellä @siilinnuva. Niin ja älkää unohtako meidän Facebook-sivuja!

Siilinjärven nuorisovaltuutettu Eeva Tiihonen

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

SiNuVa

Heipä hei

Meillä oli kokous 16.11. Aloitimme kokouksen viideltä ja melkein kaikki oli paikalla.

Ennen kokouksen alkua 4x4 rubikin kuutio hämmensi osaa meistä suuresti. :D

Olemme keskustelleet useasti miten Siilinjärven Nuorisovaltuusto lyhennetään. Onko se Sinuva, SiNuva vai SiNuVa? Saimme asian viimein ratkaistua. Se on siis SiNuVa. Kaikki eivät kuitenkaan olleet yhtä tyytyväisiä lopputulokseen :D. Se on kuitenkin kielitoimiston suosittelema muoto.

Keskustelimme kokouksessa myös uudesta opetussuunnitelmasta. Keskustelimme miten uusi opsi tulee käytännössä toimimaan ja uudistuksista, joita se sisältää.

Meillä ei ole vieläkään yhtään edustajaa Suininlahden koululta, joten haussa olisi yhdestä kahteen suinilaisjäsentä. Laita viestiä ja saat lisäohjeita. Siilinjärjen Nuorisovaltuuston jäsenenä voi toimia, mikäli:

1. Olet kirjoilla Siilinjärvellä
2. Olet alle 18-vuotias (tässä on joustovaraa, hakiessa pitää kuitenkin olla alaikäinen)

Ja nyt haetaan ihmisiä nimenomaan Suininlahden koululta.

Jos mielessä on jokin aloite niin laitappa tulemaan osoitteeseen siilinjarvennuva@gmail.com

Siilinjärven nuorisovaltuutettu Juuli Eskelinen

tiistai 15. syyskuuta 2015

Piiiiiiiitkä päivä

Terveeks taas!

Meillä oli eilen kokous, ma 14.9. Aloitimme kokouksen hieman viiden jälkeen ja lopetimme joskus seitsemältä :D Harvemmin ne kokoukset niin pitkiksi venyvät. Kokouksen edetessä tuli koko ajan uusia asioita, jotka piti käydä läpi, ja Aapeli meinasi menettää toivonsa useaan otteeseen, kun kokous aina vain piteni.

Mutta eipä se ajan kuluminen onneksi haitannut. Saimme paljon asioita käsiteltyä, ja itse asiassa tämä kokous oli pitkällä aikavälillä yksi menestyksekkäimmistä. Alla on joitakin kokouksen asioita. Mielenkiintoa saattavat hyvinkin herättää.

ME SAATIIN ALOITE!!!!!!!!! Kiitoksia paljon lähettäjälle. Aloite koski Ahmon koulun ja siinä samalla myös Suininlahden koulun kasviotehtävää, joka toteutetaan koulusta riippuen jonkin yläkoulun kesäloman aikana. Ahmon koululla kasvioita täytyy tehdä kaksi kahtena kesänä peräkkäin. Aloitteessa pyydettiin kasviotehtävän poistamista opetuksesta.

Keskustelimme aloitteesta hyvin pitkään ja päädyimme yhteiseen mielipiteeseen, jonka mukaan kasviotehtävä on liian tärkeä osa biologian opetusta, että emme lähde viemään aloitetta sellaisenaan eteenpäin. Sen sijaan SiNuVa lähtee selvittämään yhteistyössä Siilinjärven yläkoulujen kanssa, miten kasviotehtävää voisi uudistaa nykyaikaan sopivammaksi. Myöhemmin tiedotetaan, kuinka selvityksessä kävi.

JA TOINENKIN ALOITE, joka on kyllä vähän vanhempi, mutta kuitenkin. Kauan aikaa sitten olimme saaneet aloitteen uusien bänditilojen järjestämisestä, mutta silloin aloite ikävä kyllä hautautui. Nyt uusia bänditiloja yritetään järjestää uusiin tiloihin, ja SiNuVa kartoittaa parhaillaan mahdollisia tiloja. (Taustatietona Ahmon koulun tontilla olevaa Bunkkeria ei saa enää käyttää bändipaikkana sisäilmaongelmien vuoksi.)

UUSI JÄSEN!! Jollakin mielenkiintoisella tavalla saimme taas uuden jäsenen, mutta isolla porukalla tulee enemmän ajatuksia, vai mitä? Uusin jäsenemme on Santeri Soranta. Kohdistamme häneen suuria odotuksia :D Etsimme kuitenkin edelleen uutta jäsentä Suininlahden koululta, että sähköpostia vaan tulemaan niin annamme lisätietoa. 

INFOKAMPANJA Pahoittelut, jos joku saa päänsäryn näistä käyttämistäni väreistä, mutta olen illasta niin täynnä virtaa, että sille ei nyt voi mitään. Infokampanjoita suunnitellaan edelleen. Uusin idea olisi käydä kertomassa SiNuVa:n toiminnasta myös ainakin osalle Siilinjärven kuudesluokkalaisista, mahdollisesti jopa viidesluokkalaisille. Katsotaan, miten menetellään.

Eipä tässä tällä kertaa tämän enempää isoja asioita ole. Muutakin juttua on toki muhimassa, mutta ei siitä vielä sen enempää.

Laittakaa uusia aloitteita tulemaan vaan niin katsotaan, mihin yhdessä pystymme!

Siilinjärven nuorisovaltuutettu Eeva Tiihonen

torstai 20. elokuuta 2015

SiNuVa:n kesätauko on ohi

Hei taas!

Kesä tuli ja kesä meni. Vielä on onneksi ollut lämmintä. Hyvähän se on mukavien hellepäivien tulla, kun ihmiset ovat sopivasti palanneet töihin ja/tai kouluun. Jospa tämä kuitenkin tästä. Pessimismi on tässä tilanteessa lohdullista, sillä voi ajatella: "Talvi tulee kuitenkin ihan kohta." (Elekees suuttuko tuosta mulle :D )

SiNuVa:n toiminta jatkuu taas. Syksyn ensimmäinen kokous pidettiin tämän viikon maanantaina 17.8.

Käsiteltäviä asioita riitti paljon, ja aikataulu meinasi vähän venyä. Donitsien ja Juissin avulla kaikki kuitenkin sujui hyvin, ja Jonnakin (varapuheenjohtaja) pysyi tyytyväisenä. Suunnittelimme alustavasti seuraavaa vuotta, ja perustimme mm. markkinointitoimikunnan, johon myös minä kuulun. Tavoitteena olisi tehdä SiNuVa:sta mahdollisimman tunnettu. Olisiko Sinulla ideaa markkinointiin? Ehdotuksia otan vastaan SiNuVa:n sähköpostin kautta, ja saa sitä tulla suoraankin minulle puhumaan, jos satutte näkemään minua. Myös muut Siilinjärven nuorisovaltuutetut ottavat hyviä ideoita ylös.

Kokouksessa saatiin mukaan uutta verta. SiNuVa:n jäseniksi hyväksyttiin Juuli Eskelinen, Janina Savinainen ja Kerttu Snäkin. Saa antaa suuret aplodit, sillä jäsentilanteemme on nyt aivan mahtava! Meitä on peräti 13. Ai niin, ei ole tullutkaan esiteltyä meitä muita. Alla on pieni listaus nykyisistä nuvalaisista.

- Aapeli Rytkönen, SiNuVa:n puheenjohtaja
- Jonna Miettinen, varapuheenjohtaja
- Juho Karppinen, sihteeri
- Joonas Pitkänen, rahastonhoitaja
- Juuli Eskelinen
- Juho Juvonen
- Henry Kataja
- Jyri Kohvakka
- Ida Koivistoinen
- Janina Savinainen
- Kerttu Snäkin
- Eeva Tiihonen
- Hannes Tossavainen

Meillä ei tällä hetkellä ole yhtään edustajaa Suininlahden koululta, joten haussa olisi yhdestä kahteen suinilaisjäsentä. Jos olet kiinnostunut, NIIN KERRO SIITÄ HYVÄ IMMEINEN! Laita meiliä ja saat lisäohjeita. Siilinjärjen Nuorisovaltuuston jäsenenä voi toimia, mikäli
1. olet kirjoilla Siilinjärvellä
2. olet alle 18-vuotias (tässä on joustovaraa, hakiessa pitää kuitenkin olla alaikäinen).
Ja nyt haetaan ihmisiä nimenomaan Suininlahden koululta.

Tapahtumista on vielä turhan aikaista puhua, mutta syksylle ei ainakaan mitään suurempaa ole tiedossa. Infotilaisuuksia suunnitellaan Ahmon ja Suininlahden kouluille, mutta ajankohtaa ei ole vielä päätetty.

Seuraavaan kertaan!

Siilinjärven nuorisovaltuutettu Eeva Tiihonen

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Helsingin-matka

Hejsan taas!

Tuli lupailtua postausta SiNuVan Helsingin-matkasta. Tässä on pieni koonti meidän matkapäivästämme.

Linja-auton matka alkoi Siilinjärven linja-autoasemalta puoli kuudelta 12.6. perjantaina. Pieni pysähdys tehtiin myös Vuorelan nuorisotalolla ja kyytiin otettiin lisää matkustajia. Aikaisesta aamuherätyksestä huolimatta vain harvat nukkuivat (ja itsehän en yllättäen myöskään nukkunut lainkaan aamuvirkun seuran takia).




Tänä vuonna pysähdyspaikkoina toimivat Juvan ABC ja Heinolan Tähtiportti. Pysähtyminen Tähtiportilla oli pidempi, ja ehdittiin puheenjohtajan ja rahastonhoitajan kanssa ihailla Tähtiportin putkesta oikein mahtavia näköaloja. Univelkoja minulla oli turhankin paljon, ja putken (normaali) heilunta sai minut vaikuttamaan huoltoaseman muiden asiakkaiden silmissä jurrissa ählämöivältä hipiltä.

Paparazzi

Pysähdys Heinolassa
Mahtava silta

Loppumatkasta minäkin sain torkahdettua kiitettävät 20 minuuttia, joten päivän mittaan minusta ei tullutkaan räjähdysaltista rääkyjää. Ei ainakaan pahemmin, eihän?

Helsingissä linja-auto pysähtyi Eduskuntatalon vieressä ja Linnanmäellä. Päivä sujui hyvin, ja suuremmilta haavereilta vältyttiin, joten turvallisuusvastaavamme oli varsin kiitollinen. Sää oli lämmin eikä sateesta ollut tietoakaan, mahtavaa ulkonaoloaikaa! Helsinki ei kylläkään vaikuttanut pitävän SiNuVan puheenjohtajasta, joka sai kärsiä mm. liukuportaisiin juuttuvista kengännauhoista.

 Joka vuosi, 12. kesäkuuta, vietetään Helsinki-päivää, jolloin Helsinki täyttyy monista tapahtumista. Tunnetuimpia niistä on Radio Aallon Helsinki-päivän konsertti. Tänäkin vuonna esiintymässä oli Suomen kärkiesiintyjiä - ja heidän musiikistaan pääsi nauttimaan ilmaiseksi kuten aiempinakin vuosina. SiNuValla on suunnitteilla idea, että vuosittainen Helsingin-matka vakiinnutettaisiin juuri Helsinki-päivälle. Kuulostaisiko hyvältä?

SiNuVan Helsingin-matkan toiminta on täysin vapaamuotoista. Keskustassa ja/tai Linnanmäellä saa viettää koko päivän miten itse haluaa. Shoppailu, Radio Aallon konsertti ja ajan viettäminen kavereiden kanssa ovat suosituimpia tapoja.

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha

Kaisaniemen kasvitieteellinen

Kaisaniemen kasvitieteellinen

Starbucks, koska Starbucks, ja se on sitten Stockmannin vieressä, jos etitte

Eduskuntataloa

Eduskuntatalo

Varapuheenjohtaja kittaamassa kahvia

Kotimatka oli hyvin tasainen ja hiljainen. Kaikki olivat väsyneitä ja tyytyväisesti nukkuivat/horrostivat.
-Ja minähän en. Suunnilleen tunnin kolme neljännestä pidin silmiäni kiinni, mutten nukkunut. Aamuyö oli matkan mielenkiintoisimpia hetkiä, kun univaje alkoi ihan kunnolla näkyä XDD Nauroin lähes koko loppuajan. Tuli SiNuVan puheenjohtajan kanssa suunniteltua mm. bussin pysäyttämistä tien viereen, että olisin voinut lähteä hetkeksi kirmailemaan sumuiselle pellolle. Ja turha nauraa! Se oli ihanan näkönen pelto! ;_; Auringonnousukin oli ihanan näköinen, mutta kuvia ei ole siitäkään, koska puhelin oli sitä mieltä, ettei akku riitä kameran käynnistämiseen.

Varapuheenjohtaja tiedostamattomassa tilassa

Siilinjärvellä oltiin joskus. Ajasta ei ole mitään käsitystä, koska väsytti sen verran. Linja-auto pysähtyi taas Vuorelan nuorisotalolla ja Siilinjärven linja-autoasemalla, ja matkalaiset hajaantuivat omille suunnilleen. Minun suuntani oli välittömästi oma sänkyni mielenkiintoisen olemukseni vuoksi ja sinne asti päästyäni tajusin olleeni syömässä aamiaista samaan vuorokaudenaikaan edellisenä päivänä, kun silloin menin nukkumaan.

Tulkaa mukaan reissuun ensi vuonna ja vinkatkaa kavereille! Muistakaa myös etsiä ilmoituksia, joissa on kruunupäinen siili. Logollamme merkityt asiat koskevat teitä!



SiNuVa on nyt kesätauolla ja jatkaa toimintaansa syksymmällä.

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Siilin Nuva herää henkiin!

Hei kaikille siililäisille ja tietysti muillekin!

Sillinjärven Nuoorisovaltuusto on aloittanut uuden aikakauden, ja olemme pyrkineet muuttumaan näkyvämmiksi sosiaalisessa mediassa. Voit löytää SiNuVan Facebookista, täältä Bloggerista kuin Instagramistakin. Julkaisemme omilla informaatiokanavillamme kuulumisiamme ja suunnitelmiamme tulevia nuorten tapahtumia varten. Meitä kannattaa seurata, kyllä tänne sensuroinnistakin huolimatta tulee myös paljon muuta mielenkiintoista juttua :D

Monet varmaan ihmettelevät tämän blogin nimeä. Tahdotteko yksinkertaisen vastauksen? Siilin Nuvassa toimii valtuutettuina perunoita, suurin peruna on meidän tämänhetkinen sihteerimme, jonka puheenjohtaja tahtoisi usein korvata oikein mainiolla A-luokan ruokaperunalla. Ja nyt pelastan itseni: VARAPUHEENJOHTAJA ON PARAS EIKÄ IKINÄ VERRATTAVISSA PERUNAAN!

Piakkoin on tulossa juttua tämänvuotisesta Helsingin-matkastamme. Pysykää kuulolla, jos olette kiinnostuneita. On hyvin todennäköistä, että perinteinen matka järjestetään ensikin vuonna.

Siilinjärven nuorisovaltuutettu Eeva Tiihonen