maanantai 26. helmikuuta 2018

Nettisivumme muuttuvat

Nyt on aika kääntää uusi lehti ja siirtyä toisaalle täältä blogistamme!

SiNuVa:n kuulumisia ja muuta on vastaisuudessa löydettävissä osoitteessa http://www.po1nt.fi/fi/kunnat/siilinjarvi/siilinjarven-nuorisovaltuusto-sinuva/  Lisäksi löydymme edelleen tutusti Instgramista, Snapchatista ja Twitteristä @siilinnuva sekä toki myös Facebookista. Perunafarmin sivuille emme enää näillä näkymin päivitä uusia juttuja, mutta säilytämme nämä sivut löydettävissä, jos niitä vielä halutaan lukea.

Lämmin kiitos lukuisille SiNuVa:n perunafarmin lukijoille! :)


Eeva Tiihonen
Siilinjärven Nuorisovaltuusto

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Hygieniapassikoulutuksen puintia ja muutoksia vaikuttamismahdollisuuksissa

Hei taas!

Koulujen lomat ovat alkaneet ja onneksi sää on alkanut suosia lomailijoita ainakin jonkin aikaa. Katsotaan sataako juhannuksena lunta kuten eräänä aiempana vuonna.

Siilinjärven Nuorisovaltuustokin alkaa pikku hiljaa vietellä kesätaukoaan. Lautakuntaedustajat käyvät vielä kesäkuun kokouksissaan edustamassa siilinjärveläisiä nuoria, mutta muuta suurempaa toimintaa ei SiNuVa:n kesässä ole tiedossa. Lomailemme siis mukavasti :) Jopa minä olen viimein uskaltautunut ulos minitoimiston kera kuten kuvasta on nähtävissä. Mahdollisuuksien mukaan saatamme kyllä olla joissakin kunnan tapahtumissa mukana, mutta katsotaan, kuinka käy :)



Muistelin tässä, mitä olemme nuvan kanssa tehneet viimeisen kuukauden aikana. Enpä sitten heti sitä hygieniapassikoulutusta muistanut. 

Hygieniapassikoulutus järjestettiin suunnitellusti lauantaina 20.5. Koulutus sujui hyvin ja kaikki osallistujat läpäisivät testin ensimmäisellä yrittämällä. Koulutuksen lomassa nuva tarjosi myös pientä evästä, joka maistuikin oikein mainiosti. Yhteensä osallistujia oli tänä vuonna 19. Sähköisen palautekyselyn vastausten mukaan osallistujat olivat koulutukseensa hyvin tyytyväisiä 🎉 Hygieniapassit postitetaan jonkin ajan kuluttua.

Nuvalaiset Eeva, Laura, Saana ja Joonas isännöimässä hygieniapassikoulutusta.

Siirtyen vielä sulavasti toukokuulta kesäkuulle on mainittava varsin suuri muutos Siilinjärven kunnassa koskien Nuorisovaltuuston asemaa suhteessa kunnassa tehtäviin päätöksiin. Kunnan hallintosääntö on uudistunut. Tästä eteenpäin Siilinjärven Nuorisovaltuustolla on läsnäolo- ja puheoikeus jo ennestään tuttujen sivistys- ja sotelautakunnan kuin teknisen lautakunnan ohella myös kunnanvaltuuston kokouksissa. Edustajan saanti kunnanvaltuustoon on ollut SiNuVa:n suuri haave jo useita vuosia ja nyt unelma on toteutunut.

Varjopuolena hallintosäännön uudistuksen myötä SiNuVa kuitenkin menetti edustajansa läsnäolo- ja puheoikeuden viranomaislautakunnan ja maaseutulautakunnan kokouksissa. Päätös on SiNuVa:n mielestä kummeksuttava. Nuoret ovat kunnan asukkaita siinä missä muutkin. Miksi nuoria ei siis kuunnella enää edellämainittujen lautakuntien asioiden osalta?

Nuva on onnistunut onneksi järjestämään edustaja-asiansa melko helposti uudelleen. Lautakuntaedustajat säilyvät muilta osin samoina kuin tammikuun järjestäytymiskokouksessa oli päätetty, mutta entinen viranomaislautakunnan edustaja Eeva Tiihonen siirtyi kunnanvaltuuston nuvaedustajaksi ja varajäseneksi nimitettiin Kerttu Snäkin.

Ensimmäinen kokoukseni kunnanvaltuuston kanssa oli mieleenpainuva. Tänä maanantaina pyrähdin suoraan töistä kunnantalolle ja sain paljon uusia tuttavuuksia. Odotan tältä puolelta vuodelta suuria kehitysaskelia nuorten mielipiteiden kuulemisen parantamisessa.

Nyt on kesätauon paikka ja nuva jatkaa kokoustelua ja vaikuttamistyötä elokuussa. Tauosta huolimatta olemme kuitenkin tavoitettavissa, joten meihin voi olla tarvittaessa yhteydessä esim. sähköpostitse osoitteeseen siilinjarvennuva@gmail.com

Ai niin! Onhan se vielä muistettava sanoa, että SiNuVa:n perunafarmi -blogi täyttää TÄNÄÄN kaksi vuotta!! 🎉🎉 Suuret bileet pystyyn vaan 💃


Hyvää kesää!


Eeva Tiihonen
Siilinjärven Nuorisovaltuusto

tiistai 2. toukokuuta 2017

Hygieniapassikoulutus tulee taas!

Oletko ikinä miettinyt, että olisi mukava päästä vaikka kahvilaan kesätöihin, mutta hygieniapassi puuttuu ja työpaikkailmoituksessa nimenomaan sitä edellytetään? Tässä olisi ratkaisu: SiNuVa järjestää yhdessä Itä-Suomen hygieniapalveluiden kanssa hygieniapassikoulutuksen ihan pian. Ilmoittaudu mukaan sähköpostin kautta siilinjarvennuva@gmail.com

Alla olevassa mainoksessa on jo aika paljon juttua, mutta jos on mitään kysyttävää, niin kannattaa laittaa meille viestiä :)





Eeva Tiihonen
Siilinjärven Nuorisovaltuusto

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Koulutus 2k17

Hei taas!

Nyt onkin jo maaliskuu... aika lentää apuva. Pahoittelut helmikuun kuulumispäivtyksen puuttumisesta, olin kipeänä kokouksen aikaan :( Mutta nyt ollaan taas ainakin hetken aikaa voimissa niin nuvailu onnistuu taas tehokkaasti 😎

Tänään tuossa päiväsaikaan me kokeneemmat nuvalaiset pidimme koulutuksen uusille sekä kouluttamattomille jäsenillemme. Kävimme läpi kuntavaikuttamisen eri muotoja ja sitä miten nuva voi vaikuttaa kunnassa tehtäviin päätöksiin tehokkaasti. Aapeli ja Joonas kertoivat yhdessä (ja myös Joonas yksinään, kun Aapelin piti mennä) nuvatoiminnan perusteista, liittotoiminnasta sun muusta mukavasta. Itsekin olin kouluttamassa, aiheena tietty asiakirjaosaaminen. Koulutettavat saivat nauttia esityslistan, pöytäkirjan, aloitteiden ja melkein kaikkien muidenkin virallisten asiakirjojen läpikäynnistä ja toivottavasti he oppivat paljon uutta. Eivät ainakaan valittaneet tiedon puuttumisesta :D

Ensi viikolla onkin jo luvassa nuvan tämän kuun kokous, jossa jatkamme vielä tämän vuoden suunnittelua ja äänestämme uuden logon käyttöönotosta. Keskustelemme myös hygieniapassikoulutuksesta, jota olemme suunnitelleet järjestettäväksi ennen kesälomien alkua, vink vink pysykää kuulolla, jos on kiinnostusta osallistua!




Eeva Tiihonen
Siilinjärven Nuorisovaltuusto

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Uusi hallituskausi käyntiin!

Moikka!

Sunnuntai on tässä alkanut varsin mukavasti banaanilettuaamupalan ja kahvin merkeissä ja huomasin pitkästä aikaa, että ei tunnu olevan kiire. Kiirettä kyllä riittää koulun ja kaiken kanssa, sillä wanhojen tanssit ovat tulossa ja lukujärjestys ainakin itselläni on hc-tasolla jaksamisen kannalta. Monet muutkin ovat kenties samoilla linjoilla? Mutta kyllä jaksaa! 💪 Vaikka edessä olisikin kevään mittaan valtakunnallisia kokeita, YO-kirjoituksia, hakuihin liittyvää epävarmuutta, muuttoja tai muuta mullistavaa, niin täytyy muistaa välillä rauhoittua. Yritän uskoa itse ainakin sen faktan, että vaikka menisi penkin alle, se penkki ei romahda ja liiskaa totaalisesti. 😇

Tämän vuoden ensimmäiset nuvailut saatiin meidän porukalla kokea tämän viikon maanantaina 9.1. Sain vielä viimeisen kerran olla sihteerinä ja nyt tuntuu vähän höpsöltä olla ilman niitä kaikkia paperipinoja, kun niiden kanssa lopulta oppi elämään. Toivon seuraajalleni kärsivällisyyttä niiden kanssa. Mutta nyt tiedotusasioita alapuolelle ja ensimmäisenä listataan tämän kauden uusi hallitus (jossa minäkin olen syystä x).


Kauden 2017-2018 hallitus

Puheenjohtaja: Joonas Pitkänen
Varapuheenjohtaja: Janina Savinainen
Sihteeri: Juuli Eskelinen
Tiedotusvastaava: Eeva Tiihonen
Hallituksen yleisjäsenet: Aapeli Rytkönen ja Laura Syri

Rahastonhoitajaa ei tänä vuonna erikseen valittu, vaan rahastonhoitajan tehtävät siirtyvät tällä kaudella muille hallituksen jäsenille. Yhteydenotot hallitukseen ja Siilinjärven Nuorisovaltuustoon tapahtuvat joko jäsenten yksityisten sähköpostien tai SiNuVa:n yleissähköpostin kautta siilinjarvennuva@gmail.com Meidät saa kiinni myös meidän nuvan some-kanavilta. Facebookissa löydymme nimellä Siilinjärven Nuorisovaltuusto. Twitterissä, Snapchatissa ja Instagramissa löydymme nimellä siilinnuva




Nyt on uusi hallitus kasassa, joten toiminta jatkuu taas uusin kuvioin. Markkinointitoimikunnan kuulumisista sanottakoon vielä, että jatkan tänäkin vuonna markkinointitoimikunnan puheenjohtajana ja pyrimme porukan kanssa nostamaan nuvan näkyvyyttä entisestään Internetin ihmeellisessä maailmassa ja laajentamaan blogia. Toinen tänä vuonna pystyssä oleva toimikunta on vaali-/rekrytointitoimikunta, joka vastaa jäsenhakemusten käsittelystä ja jäsenvalinnoista. Rekryn puheenjohtaja on tänä vuonna Juho Karppinen.



Tämän vuoden ajankohtaiset

Mainostetaan vielä vähän ihan nurkan takana olevia juttuja, joissa me olemme mukana. A-lapset tulevat Siilinjärvelle 20.1.2017. Mainoksesta näkyykin kaikki tarvittava info. Kannattaa vierailla Siilinjärven nuorisotalo Semppiksen Instagramissa, josta saattaa löytyä muuta infoa ja kilpailuakin tapahtumaan liittyen. Nähdään Suinilla!





Muuta tämän vuoden nuvailua emme ole vielä ehtineet suunnittelemaan, sillä maanantaina kaikessa muussa kesti kohtuullisen pitkään ja olimme vielä puoli kahdeksalta illalla kunnantalolla säätämässä lautakuntapaikkojen jaosta. Helmikuussa tarkempi suunnittelu jatkuu ja katsotaan, mitä keksimme.

Jäsenmuutoksia

Nuorisovaltuutetun kausi kestää meillä kaksi vuotta, ja se tuli minulla, Juho Juvosella, Henry Katajalla ja Ida Koivistoisella täyteen. Haimme toimintaan mukaan uudestaan ja saimme jatkokauden seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Tulin ajatelleeksi, että sitten en voikkaan enää jatkaa, koska olen seuraavan kauteni lopussa yli 18-vuotias :( kyynel. Jospa selviän asian kanssa.

Maanantaina saimme nuvaperheeseen myös muutaman uuden nuvalaisen! Rekrytointitoimikunnan jäsenvalinnan ja Nuorisovaltuuston yksimielisen kokouspäätöksen nojalla uudet jäsenemme ovat Kiia Huhtanen, Saana Kiiskinen, Janika Kuosmanen ja Siiri Ukkonen. Tervetuloa, uudet nuvailijat! Blogin valtuutettujen esittelysivua päivitellään tässä vähitellen, joten ihan uudet eivät vielä listalla näy.



Pakko oli vielä lisätä kuva meidän järjestäytymiskokouksen puheenjohtaja Aapeli Rytkösestä, jota pelotteli meidän vanha logo, josta näkyy osa taustalla.


Uudet tuulet puhaltaa ja nuvailu jatkuu. Käykää lisäämässä meidät Snäpissä ja seurailkaa toimintaa, ja jos on asiaa, niin sanokaa vaan. Nuorten vaikuttaminen on pääasia.



Eeva Tiihonen, tiedotusvastaava
Siilinjärven Nuorisovaltuusto

tiistai 6. joulukuuta 2016

Mitä itsenäisyys on nuorten silmissä?

Hei pitkästä aikaa kaikille ja hyvää itsenäisyyspäivää!

Olin tänään Aapeli Rytkösen kanssa edustamassa Siilinjärven Nuorisovaltuustoa kunnan ja seurakunnan järjestämässä itsenäisyyspäivän juhlassa. Juhlan juontamisen lisäksi pidimme lyhyehkön puheenvuoron siitä, mitä itsenäisyys merkitsee nykyisin meille nuorille. Löysimme viisi pääkohtaa: turvallisuus, vapaus, vastuu, yhtenäisyys ja tuleva. Puheenvuoroamme mukaillen:

Itsenäisyys on turvallisuutta. Luottamusta siihen, että voi sanoa mielipiteensä, uskoa siihen, mihin oikeasti uskoo, sitä että voi elää rauhassa.

Itsenäisyys merkitsee vapautta. Jokainen saa päättää elämästään ja tehdä omia päätöksiään.

Itsenäisyys velvoittaa vastuuseen. Vastuuseen, jota me kaikki kannamme tehdäksemme maastamme paremman yhdessä.

Itsenäisyys tarkoittaa yhtenäisyyttä. Me olemme yksi kansa. Erot eri ihmisryhmien välillä eivät saa estää meitä näkemästä sitä, että kuulumme yhteen.

Itsenäisyys on edellisten lisäksi tulevaisuutta. Varmuutta jatkuvuudesta ja varmuutta paremmasta huomisesta.



Monelle nuorelle sanasta itsenäisyys tulee kuitenkin usein mieleen ensimmäisinä sanoina sota, kuten juhlassa puhunut Siilinjärven kunnanvaltuuston puheenjohtaja, Erkko Nykänen, totesi. Totta tämäkin, mutta se voi olla hyväkin asia, jotta muistamme, mitä Suomi ja sen kansalaiset ovat joutuneet kokemaan saavuttaakseen ja säilyttääkseen itsenäisen asemansa.

Olemme tänä päivänä niin kutsuttu hyvinvointivaltio, jossa koulutus on ilmaista ja jossa jokaisesta kansalaisesta pyritään pitämään huolta. Tällaista nykypäivää ei kuitenkaan olisi ilman vuosien takaisia menetyksiä ja uhrauksia. Kiitos sotiemme veteraaneille ja kaikille maamme hyväksi toimineille, että saamme varttua turvallisessa ja hyvässä maassa.

Pidetään yhtä ja ollaan ylpeitä Suomesta, joka on jo 99 vuotta vanha.


Eeva Tiihonen
Siilinjärven nuorisovaltuutettu

maanantai 5. syyskuuta 2016

Maalissa kohta!

Vihdoin alkavat nuvalaisten esitteysivut valmiina! Vielä on vähän muotoiluja tekemättä ja muutamia tietoja puuttuu, mutta älkää antako tämän häiritä. Myöhemmin laitetaan sivu kunnolla ojennukseen. Käykää toki jo katsomassa ja tutustukaa meihin :)